Kahvakuulailu

Erilaisista heilautuksista, vedoista, punnerruksista, kyykyistä ja souduista koostuva harjoitustunti laittaa kaikki kehon lihasryhmät reippaasti töihin, ottaa hien irti ja saa pulssin nousemaan. Selkäranka pyörittää viikoittaisia kuulatunteja niin Ylöjärvellä (Moision Kuntokellari), Nokialla (Nokian Liikuntakeskus), Kangasalla (Malm Areena) kuin Tampereellakin (Tredun tyky-liikunta).

Kuka tahansa voi myös tilata 2,5 tunnin mittaisen kahvakuulailun peruskurssin joko omissa tai edustamansa yhteisön kuten urheiluseuran tai työpaikkaporukan nimissä. Lisäksi saatavissa on personal trainer -palvelua sekä kuntosaliharjoittelun että kahvakuulailun merkeissä.

Itsepuolustus

Pitkäaikainen kokemus taekwon-don sekä defendon harjoittelusta ja kamppailulajiopettajana toimimisesta näkyy Selkärangan järjestämillä itsepuolustuskursseilla. Realistisilla kursseilla opitaan muun muassa irroittautumista vaarallisista otteista, maahanvientejä sekä lyönti- ja potkutekniikoita ja niiltä suojautumista.

Myös viikoittaisilla kuntonyrkkeilytunneilla perehdytään muuhunkin kamppailuvalmiuteen kuin pelkkään lyömiseen. Koulutusta järjestetään pienryhmille joko Ylöjärvellä Moision Kuntokellarilla tai tilaajan itse hankkimassa treenipaikassa. Personal trainer -mahdollisuus käytettävissä.

Tärinärentoutus

Sekä henkisiä että fyysisiä traumoja lieventävä ja jopa poistava tekniikka, jonka harjoitustunteja Selkäranka järjestää Ylöjärvellä Moision Kuntokellarilla tai tilaajan osoittamassa paikassa. Erinomainen menetelmä muun muassa stressinpoistoon sekä kovista urheilusuorituksista palautumiseen.

Ikiaikaisiin jokaisen ihmisen kykyihin perustuvaa toimintaa, jota hyödyntää myös moni eläinlaji. Omiaan henkisen hyvinvoinnin kartuttamiseen ja fyysisten jumitilojen poistamiseen.